HN 129 122/2012
Nyt sitten lähdemme toiselle kierrokselle valitsemaan maallemme uutta presidenttiä. En tietystikään yritä johdatella ketään valinnassaan. Pääasia, että me kaikki vielä kerran rämmimme tuulessa ja tuiskussa vaaliuurnille antamaan äänemme.
Lue lisää
Lisätty 25.01. 2012
HN 128 121/2012
Olin lähes viikon ajan aivan poissa tolaltani. Kävelin raskaasti kiroillen ympyrää pienen kotini keskilattialla, ei maistunut ruoka, ei juoma, eikä unikaan. Hulluna lukutoukkana en pystynyt edes keskittymään hyviin kirjoihin. Maailmani romahti kerta kaikkiaan. Syy ei ollut se, että minulle tuli mittariin 7-kymppiä, eikä se, että terveyteni olisi jotenkin romahtanut fataalisti. Ei, syy oli laajakaistayhteyden katkeaminen.
Lue lisää
Lisätty 25.01. 2012
HN 127 120/2012
Nauraisin pilkallisesti itselleni, ellei se tekisi niin kipeätä. ”Talvi yllätti autoilijat” on joka vuosi tuttu otsikko. Kuitenkin autoissa on lain mukaan oltava joulukuun alusta lähtien talvirenkaat, jolloin ainakin fiksuimmat kuljettajat palauttelevat mieliinsä muutamia talviajon kikkoja, eli jollakin sopivalla paikalla koejarruttelevat ja kokeilevat autollaan kurvailua liukkaalla kelillä. Vaan mitä tekevät jalankulkijat?
Lue lisää
Lisätty 25.01. 2012

<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 Seuraava >>

Content Management Powered by CuteNews