HN 188 182/2013

Kova elämän kohtalo – totaalikieltäytyjän valvontarangaistus


Arvoisat lukijat.



Tänä syksynä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun aloin suorittaa 11 kuukauden asevelvollisuuttani Savon Prikaatissa Mikkelissä. Jumankeka ihan tosi, siis puoli vuosisataa sitten. Sehän on helkutin pitkä rupeama.
Paljon onkin niistä ajoista muuttunut; mm. Sav.Pr. on monen muun maineikkaan joukkoyksikön tavoin jo lakkautettu. Paljon on myös muuttunut suhtautumisessa aseistakieltäytyjiin. Onko se hyvä vai huono asia, sitä en ryhdy arvioimaan, mutta saanen kuitenkin hiukan hämmästellä nykypäivän käytäntöä.

Siviili- ja asepalveluksesta kieltäytymisten perusteella totaalikieltäytyjien määrä on viime vuonna lähes tuplaantunut aiemmista vuosista. Marraskuusta 2011 lähtien on ollut mahdollista saada totaalikieltäytymisestä vankeusrangaistuksen sijaan kotiarestinomainen valvontarangaistus. Siis valvontapanta jalkaan, rajattu liikkuma-alue ja tarkat kellonajat erilaisille kodin ulkopuolella tapahtuville asioille. Huomatkaa sana ”koti”.

No, ei totaalikieltäytyjiä vieläkään ole vuosittain kuin noin 40, joten lukumääräisesti kyse on aivan promillekokoisesta marginaalijutusta, sillä varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 30 000 ja siviilipalveluspaikan saa vuosittain 1 800 nuorta.
Sen sijaan tuollaisen pikkuasian laaja uutisointi mediassa yhdessä erään kotiarestilaisen voivottelujen kera siitä, miten ”kamalan koville” on ottanut pysyä määrätyllä alueella ja noudattaa annettuja kelloaikoja, on omiaan tekemään kärpäsestä härkänen.
Kyseinen kovaa kohtaloaan parkuva totaalikieltäytyjä on ehkä ymmärtänyt koko asian ihan väärin. Ai miten niin?
Tietysti siksi, että pantavalvontaa ei ole tarkoitettukaan helpottamaan aseistakieltäytyjän oloa ja elämää, vaan asettamaan hänet samalle viivalle yhteiskunnassamme kuin heidät, jotka hoitavat ilman nurinoita perustuslakimme velvoittaman asevelvollisuutensa vintofka handussa ja kypärä päässä.

Kun vielä muistetaan, että niin aikaiseni kuin nykyinenkin asepalvelustaan suorittava nuori joutuu inttiaikanaan pysymään määrätyllä alueella ja noudattamaan kelloaikoja kun päivystäjä aamulla klo 06 huutaa: ”Komppaniassa herätys! Aikaa aamupesulle kaksi minuuttia. Varustus: alushousut, kusiluistimet ja saippuakotelo. Päivän ohjelman käskynjako komppanian pihalla klo 6.30. Aamutee pataljoonan ruokalassa klo 7, johon siirrytään tahtimarssissa ryhmänjohtajien johdolla. Toimikaa!” Eikä silloin ollut mitään mahista ilman lupaa poistua varuskunta-alueelta.

Totaalikieltäytyjä voi kuitenkin kotiarestissaan herätä milloin haluaa ja läträtä suihkussa vaikka puoli tuntia. Sen jälkeen hän heittää ihan oman aikataulunsa mukaisesti paistinpannulle munat ja pekonit, keittää hyvät aamukahvit ja paahtaa meetvurstin alustaksi Vaasan tai Fazerin Isopaahdon.
Me emme Sav.Pr:ssa saaneet muuta kuin laihaa aamukahvia ainoastaan sunnuntaisin. Arkisin aamujuoma oli pelkkä mukillinen teetä vanikan kera plus pieni murunen sulatejuustoa.
Se oli kuitenkin juuri sitä ”inttiä”, johon sopeuduimme ilman mitään mukinoita. Siis tämän päivän pullanössöihin verrattuna olimme tosikovia kundeja.

Puolessa vuosisadassa nämä intin kauhistelut ja muutkin ”elämän kamaluudet” ovat mielestäni muuttuneet pelkiksi medianipotteluiksi.
Pääasia, että saadaan mediatilaa jollekin marginaaliryhmälle. Siitähän saa näyttäviä lööppejä, eikä asioista tiedottavien nykytoimittajienkaan tarvitse olla muuta kuin empaattisia haastattelijoita.
Haastavin asia heille on kirjoittaa suomenkieltä pilkkuineen ja muine välimerkkeineen teksti oikein, kunhan saadaan aikaan joku ”kova juttu”. Sitäkään tekstintekoa he eivät nykyisin taida.

Hyvät lukijani, kiitän teitä tästä vuodesta. Yksikään HN:n nykyiseen osoitteistoon kuuluva lukijani ei ole ilmoittanut olevansa lopen kyllästynyt teksteihini ja pyytänyt poistamaan nimensä postituslistalta. Se tietysti kannustaa minua vielä jatkamaan HN:ien kirjoittamista ensi vuonnakin.
Tänä vuonna kirjoitin HN:ja alle puolet siitä mitä olen keskimäärin 10 vuoden aikana skrivaillut.
Sanotaan, että kvaliteetti ennen kvantiteettia, mutta en jaksa enää olla huolissani siitä määritteestä. Kunhan kirjoittelen a) silloin ja b) tällöin asioista, jotka juolahtavat mieleeni.
Niinpä pyydän taas ihan oikeasti heitä, jotka eivät enää halua lukea tekstejäni ilmoittautumaan HN:n e-mail osoitteessa. Silloin minäkin pääsen vähemmällä supistaessani HN:n postituslistaa. Toivon silti etten saa kovin paljon peruutusviestejä.

Tämä HN on vasta 27/13. Se on riivatun paljon vähemmän kuin 10 vuoden julkaistujen numeroiden keskiarvo, 60. Iän mukaan kuitenkin jaksaminen hiipuu ja moni muu muille tärkeä asia on Päätoimittajalle vain hölöhölöä.
Kaikesta huolimatta, ellen intoudu tänä vuonna tempaisemaan vielä yhtä HN:ia toivotan teille kaikille

Hyvää Joulua ja kaikkien omien jumalienne siunaamaa Uutta Vuotta 2014!

Päätoimittaja
psta
Kari Sautero
Lisätty 02.01. 2014
Content Management Powered by CuteNews